Helsingin Ylioppilasteatterissa 1966. Neuvostoliitossa kehitettiin 20-luvulla suuren paperipulan aikana omalaatuinen kabareemuoto eli Elävä lehti. Se käsitti monen muotoisia esityksiä teatterista lukutapahtumiin. Elokuvaohjaaja Joseph Losey teki Living newspaperin 30-luvulla Yhdysvalloissa.
Lavastajana ja visuaalisena suunnittelijana Ylioppilasteatterin Elävän lehden esityksessä oli Ulla Selinheimo ja hyvänä keskustelukumppanina hänen miehensä Kari Selinheimo. Valitsimme päivälehden rakenteen. Meillä oli mm. ”pääkirjoitus”, ”uutispalsta”, ”seksipalsta”, ”urheilupalsta”, ”mainoksia” ja tietysti ”roskakori”, joka oleellisesti liittyy lehtityöhön. Esitykseen sisältyi lauluja ajan tavan mukaan. Kaj Chydenius sävelsi joitakin ja sanoitimme uusiksi vanhoja sävelmiä? Tekstejä tekivät Lauri Sipari ja Ritva Holmberg. Esitykseen sisältyvän Suomen historiankatsauksen oli isäni kirjoittanut, kun emme saaneet syntymään mielestäni tarpeeksi iskevää historiasketsiä. Isän sketsi käsitteli Suomen ja Neuvostoliiton suhteita itsenäisyyden alkupäivistä silloiseen nykyaikaan. Suomen asennetta Neuvostoliittoa kohtaan kuvasi näyttelijäkuoron usein toistama laulu ”Pahaa sutta ken pelkäisi...” Puhumassa siinä oli kaksi henkilöä. Henkilö A oli aina äkkijyrkkä, ensin oikeistolainen, sitten vasemmistolainen, ja henkilö B taas maltillinen. Sketsin lopussa oli jo pientä suomettumisen kritiikkiä.
”A: Minä olen käynyt Moskovassa ja osoittanut selvästi minkälainen tämä mies on. Sitäpaitsi täällä on ihmisiä, jotka arvostelevat jotakin Neuvostoliittolaista kirjailijaa, se on ennen kuulumatonta, ja täällä on ihmisiä jotka sanovat, että sosialismia voidaan toteuttaa muullakin tavoin kuin Neuvostoliitossa. Sanalla sanoen minä olen Moskovassa osoittanut, että ei ole keskinäistä luottamusta siellä, missä toinen ei alistu toisen tahtoon.
B: Mutta ei Neuvostoliitto vaadi...
A: Siinä näette. Hän kehtaa sanoa, ettei Neuvostoliitto vaadi. Mutta Neuvostoliitto vaatii mitä vaan.”
(Jarno Pennanen, sitaatti anonyymistä kohtauksesta Elävään lehteen)
Henkilö A vastasi aika pitkälle todellisuutta kuvatessaan yhdenlaista ihmistyyppiä. Joistakin jyrkistäkin oikeistolaisista tuli neuvostokortin käyttäjiä, monista oikeistolaisten perheiden lapsista myöhemmin taistolaisia, ja vuosikymmen myöhemmin kovapintaisia liikemiehiä. Isä kirjoitti myös sketsin K-linjasta. Sen lopussa oli linjavalinta: kumpaa tietä demarit kulkisivat Mauno Koiviston vai Pekka Kuusen. Isä ei kuitenkaan halunnut nimeään julkisuuteen. Mutta kun Sole Uexkull kirjoitti muuten myönteisessä arvostelussaan, että historiasketsi oli lapsellinen ja vailla asiantuntemusta, oli isä vähällä soittaa Helsingin Sanomiin. Teatteripiireissä ei tiedetty, että Pekka Kuusen esittämä kritiikki puolueen ulkopoliittisesta linjasta oli hyvin merkittävää ja vaikutti sosialidemokraattisen puolueen myöhempään neuvostoliitonpolitiikkaan. Nuoret teatterintekijät halusivat tehdä poliittista teatteria, mutta politiikan, jopa oman maamme politiikan tuntemus, oli melko vähäistä.
HELSINGIN SANOMAT
dit1
ILTA SANOMAT JA KANSAN UUTISET
UUSI SUOMI JA AULIKKI OKSANEN olisiko Ylioppilaslehdessä?
KUVIA - Ei ole löytynyt
VIDEO - Ei ole olemassa